

Kasvatus

Kasvatamme pienimuotoisesti ranskalaista seisojarotua, auvergnenseisojia. Auvergnenseisoja (uros Twinstripe Gaston "Hampus") tuli elämäämme liki puolivahingossa vuonna 2023 eikä aikaakaan kun rotu vei mennessään. Kasvattajan peruskurssin kävin keväällä 2024 ja kennelnimi Hk'Bleu myönnettiin syksyllä 2024. Kennelnimi muodostuu nimikirjaimistani (Heta Keskitalo) sekä rodun ranskankielisestä lempinimestä "bleu" (sininen). Suomalaisittain lausuttuna nimi sisältää myös pienen huumoriaspektin, joka on paikallaan kun puhutaan auvergnenseisojasta.
Alla olevasta valikosta pääset lukemaan suunnitelmista, kasvateistamme sekä kasvatusperiaatteistamme.
Pentuesuunnitelmat
Ei pentuesuunnitelmia.
Jos kuitenkin olet kiinnostunut kasvatistamme tulevaisuudessa, älä epäröi olla yhteydessä! Meille on tärkeää pentueen suunnitteluvaiheessa tietää, että pennuille on useampi hyvä kotivaihtoehto ja otamme mielellämme tietoja ylös tulevaisuutta varten. Luethan myös "Kasvatusperiaatteet"-kohdan.
Jos olet kiinnostunut auvergnenseisojasta ja tuontikoira on vaihtoehto, autan mielelläni myös sopivan yksilön löytämisessä ja olen avoin myös yhteistyösopimuksille!
Kasvatit
Ei vielä pentueita.
Kasvatusperiaatteet
Tämän otsikon alle olen kirjoittanut ajatuksiani kasvatuksesta sekä jalostuksesta sekä yleisellä että rodun tasolla. Toivon, että tämä osio avaa jalostustyöni taustoja ja pyrin toimimaan pitkälle periaatteideni mukaisesti.
Terveys
Auvergnenseisojat kärsivät pääosin luusto-ongelmista, kuten lonkkaniveldysplasiasta, kyynärnivelen kasvuhäiriöstä ja näiden lisäksi vatsavaivoista ja allergioista. Ideaalitilanteessa jalostukseen käytettävät yksilöt olisivat vapaita kaikkia näistä ongelmista, mutta valitettavasti rodun jalostusmateriaalin ollessa hyvin vähäistä, on hyvin todennäköistä, että terveyden osalta on tehtävä kompromisseja. Auvergnenseisojat eivät kuulu PEVISAan, jonka myötä rajoituksia ei tule miltään taholta, vaan kaikki päätökset ovat kasvattajan itsensä, tässä tapauksessa minun, vastuullani. Paperillakin täydellinen yhdistelmä voi tarjota geenilotossa odotettua heikompia tuloksia, kun puhutaan elävistä eläimistä.
En lähde tässä kohtaa määrittelemään raja-arvoja sille, millä lonkka- tai muulla kuvaustuloksella olevaa koiraa voisin käyttää jalostukseen ja mitä puolestaan en, mutta tärkeimpänä pidän sitä, että koira on oireeton, vaikka sillä olisikin esimerkiksi C/C-lonkat. Oireista koiraa en käyttäisi jalostukseen, on kyse mistä tahansa kuvantamisella todetusta luustoviasta tai sairaudesta. Pidän myös tärkeänä, että yhdistelmän toinen puoli on terve ja tällä tavoin paikkaa toisen yksilön heikkouksia. Kuvautan kaikki jalostukseen käyttämäni koirat lonkkien, kyynärien ja selän osalta sekä teetän niille geenitestit.
Tavoitteenani on lähtökohtaisesti kasvattaa koiria, joiden kanssa voi elää huoletonta arkea ja harrastaa huolettomasti. Tämän vuoksi pidän tärkeänä myös sitä, että jalostukseen käytetään yksilöitä, jotka eivät kärsi vaikeista allergioista tai yliherkkyyksistä - mistään sellaisesta, minkä kokisin itse vaikuttavan arkeen. Jos pitäisi varoa kaikkea lattialle putoavaa ruokaa korvatulehduksen pelossa ja käydä läpi kymmenen ruokaa ennen sopivan löytymistä, en valikoisi koiraa jalostuskäyttöön. Yksittäiset yliherkkyydet tai närästys esim. rasvaisesta ruuasta ovat kuitenkin vielä melko lieviä ongelmia ja eivät sulje koiraa ulos jalostuskäytöstä, jos koira antaa muutoin rodulle jotain.
En luonnollisesti käytä jalostukseen myöskään purentavikaisia, häntämutkaisia tai muista synnynnäisistä ongelmista kärsiviä koiria. Sama koskee muita perinnöllisiä sairauksia, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella koiran elämään, Kiinnitän huomiota myös jalostukseen käytettävien koirien sisarusten terveystuloksiin siinä määrin kun se on mahdollista, eli paljonko tutkimustietoa ja -tuloksia on tarjolla.
Luonne
Terveyden jälkeen luonne tulee listassa tärkeääkin tärkeämpänä kakkosena - vaikka sanoin, etten näitä haluaisi laittaa järjestykseen. Koiran luonne määrittää pitkälle sen, minkälaista elämää sen kanssa vietetään kotona ja harrastuksissa, jonka vuoksi luonteen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Koiran käytökseen voidaan vaikuttaa pitkälti koulutuksella, mutta moni asia tulee myös sen perimästä ja näihin asioihin pyrin kiinnittämään huomiota jalostusvalinnoissani.
Auvergnenseisojilla esiintyy jonkin verran ihmisarkuutta, jonka vuoksi pyrin omassa jalostustyössäni keskittymään avoimeen, iloiseen luonteeseen - siihen, mitä auvergnenseisoja parhaimmillaan on. Tässä on hyvä myös ottaa huomioon sosiaalistamisen merkitys ja vaikutus koiran käytökseen, sillä pentuajan kokemuksilla on suuri vaikutus siihen, miten koira kokee ihmiset aikuisiällä. Rodulla ei tule esiintyä minkäänlaista aggressiota ihmistä kohtaan ja tämä olisikin ehdoton syy jättää koira pois jalostuksesta.
Vaikka kyseessä on aktiivinen ja energinen metsästyskoirarotu, sen tulee osata myös rauhoittua kotioloissa; loppuviimein vietämme valtaosan ajastamme koiran kanssa kotona, kenties muutamana iltana tai viikonloppuna harrastaen. Hyvän hermorakenteen omaava koira kestää myös muutaman päivän lyhyemmillä lenkeillä ja vähemmällä aktivoinnilla aiheuttamatta kotona tuhoa tai totaalista sotkua. Vaikka koiran kanssa pääasiallisesti ulkoillaan kunnolla ja harrastetaan, voi meistä kuka tahansa sairastua koska tahansa ja silloin ei välttämättä kaipaa sitä, että koira kiipeilee seinille.
Metsästysrotuna mahdollinen ääniarkuus sulkee koirat automaattisesti ulos jalostuksesta. Mahdollisesti metsästyskäyttöön tulevan koiran tulee kestää ampuminen, eikä ääniaran koiran voida enää katsoa sopivan alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Tässäkin yhteydessä on hyvä tiedostaa totuttamisen tärkeys ja totuttaa pentu laukauksiin jo nuorena.
Testaan kaikki jalostukseen käyttämäni koirat joko luonnetestillä tai MH-luonnekuvauksella, jolloin saadaan monipuolinen arvio koirien luonteista ja ominaisuuksista. Testit eivät todennäköisesti vaikuta varsinaisiin jalostusvalintoihini, mutta joskus nartun kanssa testin tulos voi helpottaa sopivan uroksen löytämistä kun tietää, mitä luonneominaisuuksia tulisi vahvistaa.
Ominaisuudet
Auvergnenseisoja on seisova lintukoira, joka on säilyttänyt sekä ulkomuotonsa että ominaisuutensa melko muuttumattomana läpi vuosikymmenten. Rodussa ei ole linjoja ja erot ovat lähinnä yksilöllisiä. Kasvattajana pyrin pitämään kiinni tästä samasta; haluan, että jalostukseen käytettävillä koirilla on tallella luontaisia ominaisuuksia ja ne osoittavat kiinnostusta riistaa kohtaan. Itse en kuitenkaan tässä kohtaa pidä mittarina esimerkiksi KAER-kokeita, vaan koiran toimintaa käytännön metsästyksessä sekä sen luontaisia ominaisuuksia, joita näen itse ja joiden arviointiin saan kokeneempien harrastajien apua.
Rodun tapa etsiä riistaa, liikkua ja seistä poikkeaa KAER-kokeiden ”valtaroduista”, jonka vuoksi KAER-kokeet eivät mielestäni palvele auvergnenseisojaa siinä määrin, että painottaisin koetuloksia omassa kasvatuksessani. Myös rodun Ranskan rotuyhdistys painottaa, että rotua ei tulisi kokeissa verrata muihin rotuihin ja esimerkiksi verkkainen liikkumistapa pitäisi ottaa huomioon sen sijaan, että siitä lasketaan pisteitä. Kuten mainittu, haluan kuitenkin jalostuskoiriltani rodunomaista taipumusta riistalle ja täysi innottomuus riistaa kohtaan sulkee koiran ulos jalostuksesta. Haluan voida myydä kasvattini hyvällä omallatunnolla myös metsästyskäyttöön.
Auvergnenseisojan sanotaan työskentelevän ihmisen kanssa, ei ihmiselle, ja tästä ominaisuudesta haluan myös pitää kasvatuksessani kiinni. Koiran aito halu toimia yhdessä ohjaajansa kanssa helpottaa kouluttamista ja tekee kaikesta yhdessä tekemisestä miellyttävämpää niin koiralle kuin ohjaajallekin. Arvostan koirissa – rodusta huolimatta – koulutettavuutta ja kiinnitän myös tähän ominaisuuteen huomiota jalostusvalinnoissani. Mikäli koiralta puuttuu miellyttämisenhalu, ei sille ole helppo kouluttaa mitään – on kyse metsästyksestä tai agilitysta.
Ulkonäkö
Ulkonäössä jokaisella kasvattajalla on usein omat mieltymyksensä ja itse arvostan kasvattajia, jotka ovat pystyneet luomaan ”linjan”, jonka tunnistaa pelkästä ulkonäöstä. Toivon, että tulevaisuudessa myös omat kasvattini voi tunnistaa jostain tietystä piirteestä – esimerkiksi päästä. Näyttelyharrastajana pidän ulkonäköä tärkeänä ominaisuutena ja haluan kasvattaa koiria, joiden kanssa voi harrastaa myös näyttelyitä tavoitteellisesti niin halutessaan.
Jalostukseen käytettävältä koiralta edellytän näyttelystä vähintään ERI & SA-tulosta, ulkomaisella koiralla tätä vastaavaa tulosta kotimaassaan. Ensisijaisesti käytän jalostukseen koiria, joilla on useampia näyttelytuloksia eri tuomareilta ja aina parempi, jos vähintään yksi tulos on rodun erikoistuomarilta.
Itse pidän auvergnenseisojilla kevyemmästä, hieman ”elegantimmasta” rotutyypistä, jota esimerkiksi oma uroksemme Twinstripe Gaston ”Hampus” edustaa. Tämä rotutyyppi on rakenteeltaan ja luustoltaan kevyempi ja sillä on myös vähemmän nahkaa. Haluan myös välttää ääripiirteitä, kuten liian voimakkaita kulmauksia. Auvergnenseisojan tulee rotumääritelmänkin mukaan olla liioittelematon, ja tähän pyrin kasvatustyössäni myös ulkonäöllisesti. Uskon myös, että aavistuksen kevyemmällä rakenteella voidaan ennaltaehkäistä luusto-ongelmia ja vähäisempi nahka pienentää iho-ongelmien riskiä.
Auvergnenseisojia on kahta väriä, mustavalkoista päistärikköä sekä tummanharmaata, eli charbonnea. Vaikka itse henkilökohtaisesti pidän enemmän mustavalkoisesta väristä, voisin käyttää jalostukseen yhtä lailla charbonnea yksilöä, jos se muilta osin täyttäisi jalostuskoirille asettamani kriteerit.
Vielä pääasiaan; olen ollut aina pääfriikki ja katson paljon sitä, minkälainen pää koiralla on. Yhden koiristani olen valinnut muutaman viikon ikäisenä pään perusteella – toki se täytti vanhempana pentuna muutkin vaatimukset, mutta sen päähän iskin silmäni ensin. Tietenkään yksi piirre koirassa ei ohjaa jalostusvalintojani, mutta muutoin samalla viivalla olevista koirista valitsisin varmasti sen parempipäisen.
Pentu meiltä?
Oletko kiinnostunut Hk'Bleu auvergnenseisojasta? Luethan ajatuksella tämän osion!
Ensisijainen tavoitteemme on löytää jokaiselle pennulle koti, jossa se saa nauttia elämästään rakastettuna perheenjäsenenä ja harrastuskaverina koko elämänsä ajan. Tarjoamme tukea ja apua koko kasvattiemme elinkaaren ajaksi omien resurssiemme puitteissa ja toivommekin kuulevamme kasvateistamme edes silloin tällöin.
Jokaiselle pentueen yksilölle valitaan koti sen yksilöllisten ominaisuuksien perusteella. Kasvattajana pystyn seuraamaan pentujen kehitystä syntymästä asti ja luovutusikään mennessä onkin jo syntynyt selvä käsitys siitä, minkälaisia tyyppejä pennut ovat. Tulevilla kodeilla voi olla joissain tilanteissa mahdollisuus pennun valintaan, mutta esimerkiksi ulkonäköperusteisesti pentuja ei luovuteta uusiin koteihin. Ostajat ovat tervetulleita tutustumaan pentuihin useampaan otteeseen ennen luovutusikää ja tällä tavoin hahmottamaan myös itse pentujen luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia.
Vaikka auvergnenseisoja on ensisijaisesti metsästyskoira, myymme kasvattejamme myös ei-metsästäviin koteihin. Monipuolisuutensa ansiosta auvergnenseisoja sopii eri harrastuslajeihin ja aktiivisena rotuna on tärkeintä, että se saa arjessa riittävästi liikuntaa ja aktiviteetteja - rakkautta unohtamatta. Toiveenamme on kuitenkin saada jokaisesta pentueesta useampi yksilö metsästyskäyttöön tai vastaavaan harrastamiseen (MEJÄ yms), sillä tieto yksilöiden metsästysominaisuuksista antaa meille tärkeää tietoa tulevaisuuden jalostustyötä ajatellen. Pelkäksi seurakoiraksi lyhyeen remmilenkkeilyyn auvergnenseisoja ei sovellu ja koira keksii kyllä itselleen aktiviteetteja, jos sille ei niitä tarjota – yleensä nämä ovat sellaisia, joista omistaja ei juurikaan nauti.
Haluamme saada mahdollisimman hyvän käsityksen tulevista kotiehdokkaista ja tämän vuoksi haluamme tietää paljon; asuinympäristöstä, perheestä, koirakokemuksesta, suunnitelmista... Tämä auttaa löytämään pennuille juuri oikeat kodit, joka on meille ensiarvoisen tärkeää. Toivomme myös, että tulevat perheet pääsevät vierailemaan meillä vähintään kerran ennen pentujen luovutusta ja lähellä asuvat ovat tervetulleita tutustumaan meihin ja koiriimme useamminkin.
Rodun kannalta on erittäin tärkeää terveystutkia mahdollisimman moni yksilö riippumatta siitä, käytetäänkö niitä jalostukseen vai ei. Toivommekin, että jokainen kasvateistamme kuvataan vähintään lonkkien osalta. Näillä näkymin pennun hinta sisältää terveystutkimusmaksun, joka palautetaan omistajalle, kun sopimuksessa määritellyt terveystutkimukset on suoritettu tiettyyn ikään mennessä. Myös nuorten koirien KAER-koe Junkkari on hieno kokemus, joka antaa paljon tietoa rodusta ja koirasta, vaikkei sen kanssa olisi tarkoitus muuten käydä kokeissa ja kannustammekin harrastavia kasvattejamme käymään Junkkarissa. Toivon kasvateilleni myös vähintään yhtä näyttelykäyntiä yli 9kk iässä ja autan siinä tarvittaessa niin paljon, kuin vaan voin.
Kasvattajana toivon voivani antaa kasvatinomistajilleni apua ja tukea kaikissa elämänvaiheissa ja toivon, että keskusteluyhteys sekä luottamus säilyy molemminpuolisena pentuajasta vanhuudenpäiviin asti. Toivon kuulevani kasvateistani säännöllisesti ja pyrin järjestämään kasvattipäiviä tai muita yhteisiä tapahtumia. Olen itse joutunut olemaan koiran kasvattajaan yhteydessä ikävienkin asioiden tiimoilta ja toivon, että tulevaisuudessa kasvattieni omistajat uskaltavat olla yhteydessä, oli kyse mistä tahansa. Olen itse kokenut sen, että elämä voi joskus yllättää ja tällöin kaikki tarjolla oleva tuki voi olla hyvinkin tärkeää - jopa koiran kasvattajalta saatu henkinen tai konkreettinen tuki.
Hk’Bleu kasvatit luovutetaan
-
Aikaisintaan 7 viikon iässä
-
Suomen Kennelliittoon ja Ruokaviraston koirarekisteriin rekisteröitynä
-
Eläinlääkärin tarkastamana
-
Useasti madotettuna
-
Sirutettuina
-
Kattavan pentupaketin kera
-
Suomen Kennelliiton kauppasopimuspohjaa käyttäen
-
Saksanseisojakerhon jäsenyyden kera (1 vuosi)
Pennut kasvavat kotonamme lapsiperhearjen keskellä. Emällä ja pennuilla on oma huone olohuoneemme vieressä, josta ne pääsevät halutessaan liikkumaan koko talossa. Pennut totutetaan autoiluun, erilaisiin alustoihin ja ääniin normaalien arjen äänien lisäksi ja käytämme pentuja myös kodin ulkopuolella omien resurssiemme puitteissa. Tavoitteena on, että pentu saa mahdollisimman hyvät eväät tulevaan kotiin. Pentuja ei myydä osamaksulla ja mahdolliset sijoituskodit valitsen tarkoin – sijoituskoirien kanssa on erityisen tärkeää, että henkilökemiat kohtaavat.
Jos olet kiinnostunut kasvatistamme nyt tai tulevaisuudessa, ota rohkeasti yhteyttä yhteydenottolomakkeella! Olet tervetullut tutustumaan rotuun ja koiriimme ja meitä saa tulla aina tervehtimään esimerkiksi näyttelyissä. Arkeamme pääset parhaiten seuraamaan Instagramissa tilillä nimeltä Spagettikoira. Voit ottaa yhteyttä myös Instagram-viestillä.