Esittely

Olemme kolmihenkinen, kahden koiran perhe Halikosta, Varsinais-Suomesta. Koiratouhujen pääpiruna häärii Heta, mukana ja tukena aviomies Joonas sekä tuleva koiratyttö, kohta neljävuotias Eedit. Asumme maalla, isossa 50-luvun omakotitalossa metsän ja pellon reunassa, naapureinamme peuroja, lintuja, oravia, supia sekä ilves. Koirat saavat nauttia omasta isosta tontista ja pääsemme juoksuttamaan koiria pellolle suoraan omasta pihasta. Koti on meille tärkeä tukikohta ja myös Hetalle tärkeä - se on ollut suvussa jo 60-luvulta asti. Koirat asuvat yhdessä kanssamme sisällä talossa ja nauttivat sohvasta siinä missä omistajansakin.

Heta

Olen 32 vuotias koiraharrastaja ja - toivottavasti - tuleva auvergnenseisojien kasvattaja. Olen tällä hetkellä pidemmällä sairaslomalla selkäongelmien vuoksi, mutta yritän samanaikaisesti opiskella rakennustekniikkaa Turun ammattikorkeakoulussa (insinööri AMK). Olen sairauslomalla vakuutusalan töistä, mutta olen työskennellyt useamman vuoden myös eläintarvikkeiden parissa. Ei-koiramaisiin harrastuksiini kuuluvat käsityöt, puutarhanhoito, sienestys ja marjastus sekä ratsastus silloin, kun terveyteni sen sallii. Koirien - eniten Hampukseen keskittyvän - somen tekeminen on minulle myös tärkeä harrastus ja löydät sen Instagramista nimellä @Spagettikoira.

Olen aina sanonut, että en halua kasvattaa koiria. Kun tutustuin auvergnenseisojaan ja rodun tilanteeseen, syttyi paitsi rakkaus rotua kohtaan myös intohimoinen halu tehdä työtä rodun eteen. Kävin kasvattajan peruskurssin keväällä 2024 ja kennelnimi Hk'Bleu myönnettiin syksyllä 2024. Kennelnimi tulee nimikirjaimistani (Heta Keskitalo) ja ranskan sana "bleu" (sininen) on auvergnenseisojasta käytetty lempinimi sen kotimaassa Ranskassa. Lisäksi suomalaiset saavat nimestä pienen huumoriaspektin lausumalla sen "hookooblöö". Ajatuksiani kasvatuksesta voit lukea "Kasvatus"-sivulta.

Oma koirataustani ulottuu jo lapsuuteen. Kummivanhempani kasvattivat - ja kasvattavat edelleen - belgianpaimenkoiria ja kuljin jo lapsesta asti heidän mukanaan näyttelyissä ja kisoissa sekä treeneissä. Pääsin myös mukaan kahden pentueen synnytykseen ja pentujen hoitamiseen. Voi siis melko varmasti sanoa, että kummeillani on ollut melkoinen myötävaikutus koirahulluuden syntymisessä ja olenkin heille valtavan kiitoksen velkaa kaikesta siitä, mitä he ovat minulle opettaneet ja mitä mahdollisuuksia he ovat minulle vuosien saatossa tarjonneet.

Olen ollut koiran kanssa näyttelykehässä ensimmäistä kertaa ennen kun täytin 10-vuotta ja 10-vuotiaana aloinkin kilpailemaan junior handlerissa melko säännöllisesti. Pikkuhiljaa aloin esittämään belgien lisäksi myös muita rotuja rotukehissä ja kisasin 17 vuotiaaksi asti aktiivisesti junior handlerissa ja samalla esitin muita koiria. Näyttelyt olivat vuosikausia minulle henkireikä ja yksi harvoista asioista, jonka koin osaavani.

Ensimmäisen oman koirani, welsh corgi pembroke "Ässän" (Pirtek Asso D'Picche), sain 12-vuotiaana. Muutamaa vuotta myöhemmin meille kotiutui toinen corgi "Jokeri" (Dame Fox Derog). Molempien kanssa kiersin näyttelyissä, Ässä sai kaikkea T:n ja SERTin väliltä, Jokeri puolestaan nappasi BIS-voiton jo toisessa näyttelyssään. Valitettavasti Jokerin näyttelyura jäi lyhyeksi käyttäytymisongelmien vuoksi eikä se ehtinyt valioitumaan. Ässä menehtyi vuonna 2017 12 vuoden iässä, Jokeri eli 15,5-vuotiaaksi ja menehtyi vastikään loppuvuodesta 2024.

Vuonna 2011 sain vihdoin ensimmäisen oman belgini, kun ostin itselleni "ylioppilaslahjaksi" kummieni kasvatin Julman (BH Acmen Erack). Julman kanssa treenasin aktiivisesti ja ehdimme kokeilla pk-viestiä, -jälkeä ja -hakua, suorittaa BH-kokeen sekä käymään näyttelyissä ja luonnetestissä. Pk-kokeisiin asti emme koskaan päässeet, sillä v. 2013 oma terveyteni heikkeni ja sen myötä koiraharrastus jäi pitkäksi ajaksi tauolle. Vuonna 2015 lauma vahvistui belginarttu "Jännällä" (FI VMVA Qojotes Wet Daydream). Jännän kanssa on käyty muutamissa näyttelyissä sekä luonnetestissä. Se on melkoinen "pehmopallo" niin turkiltaan kuin luonteeltaankin ja itse aiemmin melko koviin koiriin tottuneena sen pehmeys on asettanut melkoisia haasteita. Julman menetimme äkillisesti kesällä 2023, joka johti meidät auvergnenseisojan pariin ja sitä kautta nykyhetkeen.

Kun menetimme Julman, oli selvää, että aina laumassa elänyt Jännä tarvitsi kaverin. Koska Julmalla oli jo ikää, olimme alustavasti pohtineet, että seuraava koira tulee, kun Julmasta aika jättää ja seuraava koira tulee olemaan metsästyskoira Joonakselle. Olimme silloin tällöin katsoneet joitain rotuvaihtoehtoja, mutta emme kuitenkaan tutustuneet niihin sen enempää. Julman menehdyttyä pyörät alkoivat pyöriä vauhdilla ja auvergnenseisoja nousi esille muiden joukosta; halusin itse belgien jälkeen "helpon" koiran, Joonas ei aloittelevana metsästäjänä kaivannut tykkiä ja lapsiperheenä koiran lempeä luonne oli tärkeää. Kaipasin myös entisenä pk-harrastajana jonkinlaista koulutettavuutta koiralta.

Kuinka ollakaan, Ruotsissa oli vapaana pentuja; pentujen emä oli siellä jalostuslainassa Suomesta ja vieläpä meidän kotipaikkakunnalta, joten pääsimme tapaamaan emän omistaja-kasvattajaa sekä emän sukulaisia livenä. Vain pari viikkoa Julman menehtymisen jälkeen hain 13 viikkoisen auvergnenseisojan salolaisen huoltoaseman parkkikselta (näinhän ne koirat hankitaan) - samalla kyydillä Hampuksen emä ja veli tulivat Suomeen. Sieltä olisi toki voinut tulla mitä vain, mutta riski kannatti ja päivääkään ei ole kaduttanut.

Joonas

Joonas on kohta 34 vuotias, energia-alalla työskentelevä mies, perheenisä ja kepo. Joonas on päätynyt koirien pariin parisuhteen ja avioliiton kautta. Sanonta käy, että naidaan sukuun, niin kaiketi voidaan sanoa, että Joonas on naitu koiriin? Joonas lähti mukaan koiraharrastukseen jo seurustelun alkuaikoina, reissasi näyttelyssä ja oli lopulta jopa Julman toinen ohjaaja viestillä.

Oman vointini ollessa aaltoileva, Joonaksella on toisinaan suurikin vastuu koirien hoidosta. Tämän lisäksi on sanomattakin selvää, että yhtäkään näyttelyreissua en kykenisi tekemään itse, vaan Joonaksen rooli on kultaakin kalliimpi. Helmikuussa 2024 Joonas lähti jopa yksin Tallinnaan koiranäyttelyyn, vaikkei koskaan ollut ollut yksin edes Suomessa näyttelyssä ja palasi kotiin kahden tittelin kera. Tätä reissua seurattiinkin mielenkiinnolla Facebokin Koiranäyttelyt-ryhmässä ja saatiin paljon henkistä ja konkreettista tukea!

Joonas on vastikään aloittanut metsästysharrastuksen ja onkin pääsyy siihen, miksi meille valikoitui metsästysrotu - muussa tapauksessa epäilen vahvasti, ettei meillä olisi auvergnenseisojia. Hampus on Joonaksen ensimmäinen auvergnenseisoja sekä myös ensimmäinen koira, josta hänellä on ensisijainen koulutusvastuu. On ihana seurata, miten Joonas oppii ohjaajana ja miten Hampus on selvästi ottanut Joonaksen "isännäksi", vaikka minä vietän enemmän koirien kanssa aikaa ja lässyttelen niille. Joonaksella on selvästi parempi ote kuin allekirjoittaneella eikä Hampus ota emäntäänsä aina ihan tosissaan.